Fc Sport-j vs Edustus

16.4.2018 Edustus pääsi vihdoin maistelemaan sarjaa, joka kantaa nimeä Naisten Ykkönen. Vaasassa Elisa Stadionilla mitelty ottelu pelattiin huikean kauniissa ja jopa polttavassa kevätauringossa 162 katsojan seuratessa lehtereillä.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, pallon kuitenkin polttaessa selvästi sinisissä vierasasuissaan pelaavien Herttalaisten jaloissa. Ensimmäistä 15 minuuttia leimasivat useat pallonmenetykset ja kommunikaation puute, joista yksi sitten kostautui karmaisevalla tavalla 9 minuutin kohdalla. Aksanan syöttö alaspäin töksähtikin laitapuolustajana pelanneen Ringan jalkoihin ja söhellyksen seurauksena pallo menetettiin rangaistusalueen rajoilla oikealla, josta pallo syötettiin vasemmalta vapaasti hiipineelle Satu Karppiselle. Nosto 15 metristä painui Minjan sormien kautta verkkoon.

Maalin jälkeen vierailijoiden ote kuitenkin huomattavasti parantui ja 20 minuutin kohdilla pallo oli jo selkeästi Hertan. Reilun 23 minuutin kohdalla Ringa syötönkatkoon omalla 16-rajalla, jonka jälkeisen kuljetuksen jälkeen löytyi Henni oikealta, puolen kentän tuntumasta. Muutaman kosketuksen päätteeksi Henni nosti pallon linjan taakse ja Kia kiitti, nostaen pallon vasemmallaan vastaan tulleen maalivahdin yli, tasoittaen pelin tilanteeseen 1-1. Jo seuraavalla minuutilla Tellun kuljetuksen päätteeksi päästiin vasemmalta boxiin, josta seurauksena kulmapotku, kuitenkin tuloksetta. 34 minuutin kohdalla Kia pääsi kokeilemaan vapaapotkuaan 20 metristä, joka viuhui yllättävän pahaenteisesti, mutta viuhuikin noin 20 senttiä yli maalin. Seuraavaa kulmaa päästiin antamaan jo 35 minuutin kohdalla, mutta sekin tuloksetta. Samaa kaavaa noudattanut ensimmäisen puolikkaan loppu oli siniseltä hyvää tekemistä, mutta turhauttavan tuloksetonta. Tauolle siis tilanteessa 1-1.

Toisella puoliajalla tarkoitus oli jatkaa tismalleen siitä, mihin jäätiin. Tuoreita jalkojakin tuotiin kentälle Ronjan ja Ainon myötä, mutta peli ei enää millään palannut uomiinsa. Palloa pidettiin, mutta nyt peliä alkoi leimaamaan useat syöttövirheet, eikä palloa saatu enää jostain syystä vaarallisimmille sektoreille ensimmäisen puoliajan tapaan. Kulmia annettiin useita ja koko ottelun lukumäärä kulmien osalta nousi yli kymmeneen, jossa sitten loppuikin taustojen laskutaidot. Reilun 70 minuutin kohdalla Kia väläytti jälleen. Mirjan sivurajaheiton itselleen kalastanut Voutilainen leikkasi mainiosti vasemmalta sisään ja sai viritettyä jalankin vapaaksi aivan 16-rajoilla, mutta Sportin maalivahti veti tilanteessa pidemmän korren, ujuttaen pallon alanurkasta kulmapotkuksi. Kulmapotku jälleen tuloksetta.

Selkeästi enemmän voittomaalia hakenut Hertta oli useista viimeistely-yrityksistä ja kulmapotkuista huolimatta koko ottelun ajan yllättävissä vaikeuksissa väkevästi pelanneita Sportin hyökkääjiä ja vastahyökkäyksiä vastaan, vaikka tilanteita vastaanotettiinkin usein ylivoimalla. Kaikesta huolimatta joukkue on tyytyväinen vieraista haettuun pisteeseen ja pyrkii nostamaan tekemisensä tasoa jo heti seuraavaan otteluun.

Parhaana pelaajana Hertasta palkittiin tasoitusmaalinkin tehnyt #31 Kia Voutilainen.

Kokoonpano; Minja Pietarinen(MV), Mirja Holopainen, Jenni Kuosmanen(C), Aksana Lehtonen, Ringa Remes(84min. Lyydia Pennanen), Tellu Korhonen(69min. Kiia Laine), Venla Penttilä(46min. Ronja Uimi), Roosa Puustinen, Henni Rinkinen, Kia Voutilainen, Ella Vähäniitty(46min. Aino Kaltiainen). Vaihdossa: Iiris Nyyssönen(MV)

Ensimmäisen kerran kotipelin huumaa tarjolla tulevana lauantaina 21.4 kello 14.00 alkaen, kun HPS(Helsingin palloseura) saapuu Mehtimäen pyhättöön! Paikalla kioski, jossa maksutapana käteinen. Liput otteluun 3/5€. Tervetuloa!

 

 

Share Button