Otteluraportti: STPS – FC Hertta

FC Hertta aloitti kauden 2016 menestyksekkäästi. Futsalin piirisarjan mestaruuden jälkeen Hertta jatkoi voitokkaasti Naisten Respect Suomen Cupin toiselle kierrokselle Kia Voutilaisen myöhäisellä voittomaalilla (73. minuutilla).

Katsomossa olleet uskomatonta 263 fania näkivät harvinaisen tapauksen Joensuu Areenalla: tulostaulu näytti Hertan vierasjoukkueena. Miksi näin? Koska STPS kysyi, voisimmeko pelata sisällä Joensuussa, koska Savonlinnassa olisimme joutuneet pelaamaan ulkona. Ja kukaan ei ollut innokas pelaamaan ulkona. Näin ollen pelaajat, fanit ja toimitsijat pääsivät nauttimaan Areenan lämmöstä ja kuivuudesta.

Itsenäisyyspäivänä kaksi kuukautta aikaisemmin pelasimme 55 minuutin harjoitusottelun STPS:aa vastaan Imatralla. Peli oli hyvin tasainen ja päättyi 0-0. Odotettavissa oli siis hyvin samanlainen peli ja tiesimme, että meidän tullisi olla kärsivällisiä.

Valmentaja Ralf Wunderlichin täytyi tehdä vaikeita päätöksiä ennen peliä, koska 23 pelaajaa oli valmiina pelaamaan mutta joukkueeseen mahtuisi vain 18 pelaajaa. Koska tällä Cupin kierroksella oli jo mukana Naisten Liigan joukkueita, pelissä sallittiin vain 3 vaihtopelaajaa (Kakkosessa vaihtoja sallitaan 7).

Päätuomarina toiminut Rautiainen laittoi pelin käyntiin ja FC Hertta näytti ensi hetkistä alkaen, että oli tullut voittamaan tämän ottelun. Meni 5 minuuttia, ennen kuin pallo tuli Hertan päätyyn ensimmäistä kertaa. Maalilla torjunut Minja Pietarinen otti Savonlinnan vapaapotkun kiinni ja aloitti heti vastahyökkäyksen. Kiia Laine juoksi vasenta laitaa pitkin, syötti Kialle, joka laittoi pallon maalin eteen Sanni Pitkäselle, jonka suoran laukauksen torjui Savonlinnan Johanna Karvinen. Erittäin hyvältä vaikuttanut maalintekoyritys.

8 peliminuutin jälkeen vasemmalta laidalta syntyi toinen hyvä hyökkäys mutta puolustajat ehtivät vedon eteen. Seurannut kulmapotku johti toiseen kulmapotkuun, josta seurasi vaarallinen vastahyökkäys STPS:lle mutta meidän nuorimmainen – ja debyytin tänään tehnyt – Lotta Kepponen voitti 1 vastaan 1 tilanteen kentän alimpana pelaajan. Hienoa työtä, Lotta.

11 minuutin jälkeen emme pysyneet tarpeeksi järjestelmässämme ja päästimme siten STPS:n paremmin mukaan peliin. Puolustuksen kahden virheen (yksi pelaaja oli poissa linjasta, toinen hätiköi) jälkeen STPS pääsi tekemään hyvän laukauksen vasemmalta laidalta mutta onneksi pallo meni maalin ohi oikealta puolelta.

Minuuttia myöhemmin nähtiin sarja tapahtumia, jotka voidaan otsikoida ”FC Hertta vastaan Johanna Karvinen”. Ensin hän katkaisi pitkän syötön Kati Kauppiselle, joka oli juoksemassa yksin maalia kohti (12). Seuraavaksi Karvinen pelasti pallon 25 metriä maalistaan Kian jalasta (16) ja kolmanneksi vielä katkaisi Henni Rinkisen keskityksen juuri ennen, kun se olisi tullut Sannille. Hienosti pelattu.

Tässä vaiheessa peli muuttui hieman kaoottisemmaksi. Hertalla oli yliote pelistä ja pelaajat alkoivat irrota linjoistaan prässätäkseen korkeammalta. Puolustuksen taakse tuli liikaa tilaa. STPS pääsi melkein hyödyntämään tuon tilan (24) mutta onneksi hyökkääjä oli puoli metriä paitsiossa. Valmentaja pyysi joukkuettaan palaamaan muodostelmaansa ja peli seisahtui 7 minuutiksi, jonka aikana mitään huomionarvoista ei päässyt tapahtumaan.

Puolen tunnin pelin jälkeen peli sai lisää tempoa. Jälleen yksi hieno hyökkäys vasemmalta laidalta toi sarjan maalipaikkoja mutta kukaan ei halunnut laukaista. Tilannetta seurasi kulmapotku, josta ei seurannut tulosta (31). Minuuttia myöhemmin STPS sai vapaapotkun 25 metristä. Tilanne olisi voinut olla vaarallinen, mutta maalivahtivalmentaja Cristian Pandelescu kertoi Minjalle mihin veto tulisi, joten hän pystyi nappaamaan pallon helposti.

Minuutilla 34 Henni teki kuljetuksen keskilinjan läpi ja pääsi laukomaan mutta maalin ohi. Minuutilla 36 Lyydia Pennanen lähetti Katin ylös oikeaa laitaa mutta maalivahti pääsi taas katkaisemaan syötön Libero-tyyliin.

Pelin ehkä paras hyökkäys tapahtui minuutilla 37. Lotta voitti 1 vs 1 tilanteen ja pallo saatiin pelattua vasemmalta laidalta oikealle, josta Kati sai läpisyötön maalia kohti. Puolustaja pystyi katkaisemaan tilanteen vain rikkomalla Katia – 12,5 cm rangaistusalueen rajalta. Vapaapotkua tuli antamaan Kia, jonka laukaus osui muuriin.

Ja siinäpä olivat ensimmäisen puoliajan huomattavimmat tilanteet.

 

 

Puoliaikatulos 0-0 tarkoitti, että kaikki olisi vielä mahdollista toisella puoliajalla. Savonlinna vaihtoi yhden pelaajan ja vahvisti oikeaa puolustustaan, koska Hertta oli saanut laidalta monta läpiajoa.

Toinen puoliaika pyörähti käyntiin ja peli muuttui. Hertan pelaajat vaikuttivat väsyneemmiltä, kun Savonlinna pelaajat näyttivät, kuin olisivat syöneet purkillisen pinaattia, kuten Kippari Kalle konsanaan. Valmentaja Ralf reagoi nopeasti ja pyysi Ella Vähäniittyä ja Mirja Holopaista ottamaan lämmintä kentän laidalla. Pelitaktiikka riippui liikaa siitä, että pelaajat pitäisivät linjat ja pelipaikat kunnossa, joten kentälle tarvittiin tuoreita jalkoja.

Minuutilla 49 STPS pelasi vaarallisen hyökkäyksen; keskityspallo maalin eteen ja pusku maalia kohti, mutta onneksi puolustus pystyi torjumaan pallon. Peli oli tässä vaiheessa yksipuolista ja Hertta oli hyvin passiivinen. Puolustus seisoi kuitenkin kivenkovana puolustusnelikon näyttäen kovia otteita kentällä.

Minuutilla 55 Ella vaihdettiin vielä nilkkavammasta toipuvan Sannin paikalle. Ellan tavoitteena oli vahvalla fyysisellä pelillään tuoda painetta Savonlinnan puolustajille mutta tässä vaiheessa peli oli kotijoukkueen hallinnassa, joten jäimme toivomaan parasta. Täysi kaaos maalin edessä Savonlinna kulmapotkun jälkeen (56) ei tuonut maalia, joten meillä oli hyvät mahdollisuudet selviytyä vastustajan antamasta paineesta.

Minuutilla 61 Mirja vaihdettiin Kiian paikalle. Jenni Kuosmanen, meidän uusi jäsenemme Kuopiosta, sai kapteeninnauhan. Uutena kapteenina hän joutui lähettämään rukouksen Lentävälle spagettihirviölle (tai mihin tahansa hän uskookaan), että toinen uusi pelaajamme Suvi Ylimäki Helsingistä voittaisi pallon vastustajalta, joka oli pääsemässä karkuun Minjan maalia kohti. Mutta ei hätää, spagettihirviö oli kuulolla ja tilanteesta selvittiin.

Savonlinnan painostus kesti vartin ja se oli tarpeeksi meille. Oli aika olla aktiivisempi ja pelata oikeaa jalkapalloa. Minuuteilla 63-66 Hertalla oli sarja mahtavia paikkoja jättäen katsojat tuskailemaan ja ihastelemaan peliä samaan aikaan. Lupaavan mutta katkoon päättyneen hyökkäyksen jälkeen Lyydia laittoi kulmapotkun vasemmalta puolelta ja Jenni puski pallon maali kohti mutta: Johanna Karvinen. Aivan mahtavat refleksit tilanteessa. Seurasi toinen kulma, jota ei saatu pelattua maalille asti, mutta Lyydia voitti pallon takaisin ja häntä rikottiin 23 metriä maalista. Hän laittoi vaparin maalille mutta Kian vedon edessä oli puolustaja. Jälleen kulma. Maalivahti ja puolustaja missasivat pallon ja Mirjalle syntyi hyvä laukauspaikka. Veto ei kuitenkaan onnistunut ja Savonlinna pääsi korjaamaan pallon pois. Huh huh!

Nyt joukkue ja katsojat olivat hereillä ja pelin momentum oli siirtynyt takaisin Hertalle. Peli oli nyt hyvin jännittävä ja katsomo oli epätavallisen kovaääninen, kommentoiden peliä ja kannustaen pelaajia. 70 minuutin kuljetusyritysten jälkeen Kati teki jotain odottamatonta: suoran syötön Lyydialle. Hänen puolustajansa yllättyi tästä liikkeestä. Lyydia nosti pallon puolustuslinjan selustaan, jossa Kialla oli vastassa mieluisa 1vs1-tilanne. Kahdella nopealla askeleella hän oli irti vastustajasta ja laittoi tylyn laukauksen 18 metristä oikeaan kulmaan tehden tilanteeksi 0-1 (71). Voi sitä riemun aaltoa, joka kulki läpi Areenan.

 

_MG_0852

 

Minuutilla 74 nähtiin pelin ainoa keltainen kortti, kun Savonlinnan Viivi Wuorio rikkoi Lyydiaa kolmannen kerran vähän ajan sisällä. Hetkeä myöhemmin STPS vaihtoi kentälle vahvistusta hyökkäykseen ja tasoituksen tavoitteluun. STPS pääsikin lisäämään painetta mutta onneksi Hertan puolustus seisoi varmana. Lotta pelasi kuin ammattilainen ja voitti kaikki kamppailut vasemmalla laidalla. Lyydia teki paljon juoksuja ylöspäin ja auttoi siten kuluttamalla peliaikaa ja pitämällä pallon poissa herttapäädystä. Topparikaksikkomme paransi peliään minuutti minuutilta pelin alun hermostuneisuuden jälkeen.

Pelin viimeiset viisitoista minuuttia olivat varsinainen trilleri. Savonlinna vaihtoi vielä yhden pelaajan (83) ja painosti vahvasti. Hertta pelasi vastahyökkäyksiä. Minuutilla 78 Henni lähetti Mirjan eteenpäin vasenta laitaa mutta hänen vetonsa päätyi vain maalin sivuun. Molemmat joukkueet irtosivat muodostelmastaan, taktisia rajoitteita ei enää ollut. Henni juoksi kaikkialle nilkkakivustaan huolimatta, yrittäen saada pallon omilleen.

Minuutilla 84 Areena riemuitsi toistamiseen kun Kia teki 0-2 maalin läpiiajosta. Tilanne oli kuitenkin paitsio. Linjamies oli (oikeutetusti) nostanut lippunsa heti mutta päätuomari ei kuullut hänen huutoaan, koska yleisö tuuletti niin äänekkäästi. Pienen selvittelyn jälkeen maali hylättiin ja tilanne pysyi 0-1:ssä. Trilleri jatkui.

89. minuutilla Lotta joutui ottamaan riskin pitääkseen laitansa puhtaana. 90. minuutilla Aksana Lehtonen vaihdettiin Kian tilalle vahvistamaan keskikenttää pelin loppuun. Hän voitti heti pallon ja piti sitä oikeassa kulmassa niin pitkään kuin pystyi. Kaikki näytti hyvältä mutta sitten…

Yleisön sydän pysähtyi hetkeksi ajassa 45+1. Maalivahti Minja syötti pallon suoraan vastustajan jalkaan maalin edessä. Aivan kuin hän halusi näyttää kaikille vielä yhden torjunnan. Ensi kerralla sen voikin sitten jättää tekemättä ;)

Ajassa 47:21 tuomari vihelsi pilliinsä ja peli päättyi siihen. Onnittelut joukkueelle voitosta ja kiitokset Savonlinnalle tästä jännittävästä, reilusta ja tasavertaisesta ottelusta. Onnea tulevalle kaudelle!

(Jakamatta jääneet) parhaan pelaajan palkinnot ottelusta menevät nyt virtuaalisesti ja epävirallisesti Johanna Karviselle (STPS) ja Lotta Kepposelle (FC Hertta). Onnittelut!

 

 

 

(See English game report below.)

————–

 

Tilastot / Statistics:
STPS:

1 Karvinen Johanna
2 Niiranen Iina-Riikka
5 Kautonen Reetta
10 Paakkunainen Jenna
11 Malkki Heidi
14 Puurtinen Annina
15 Martikainen Laura
18 Kallio Niina
21 Tiirola Anna
39 Seppänen Kerttu
69 Wuorio Viivi

Vaihtopelaajat:

4 Pulkkinen Riikka
24 Yrjänäinen Marjut
25 Ruotsalainen Anni
28 Jäske Jenni
34 Kangas Nina

FC Hertta:

7 Ylimäki Suvi
12 Korhonen Tellu
16 Kauppinen Kati
17 Kuosmanen Jenni
19 Pennanen Lyydia
20 Rinkinen Henni
24 Laine Kiia
25 Kepponen Lotta
26 Pitkänen Sanni
30 Pietarinen Minja
31 Voutilainen Kia

Vaihtopelaajat:

1 Kinnunen Hanna
3 Holopainen Mirja
4 Sarlund Ofelia
11 Taskinen Minea
22 Vähäniitty Ella
23 Honkanen Sohvi
46 Lehtonen Aksana

Ottelutapahtumat:

45′ Niiranen Iina-Riikka Vaihto –
45′ Pulkkinen Riikka Vaihto +
55′ Pitkänen Sanni Vaihto –
55′ Vähäniitty Ella Vaihto +
61′ Laine Kiia  Vaihto –
61′ Holopainen Mirja Vaihto +
73′ Voutilainen Kia 0-1
74′ Wuorio Viivi varoitus
76′ Kallio Niina Vaihto –
76′ Ruotsalainen Anni Vaihto +
83′ Tiirola Anna Vaihto –
83′ Yrjänäinen Marjut Vaihto +
90′ Voutilainen Kia Vaihto –
90′ Lehtonen Aksana Vaihto +
————–

 

Game Report STPS – FC Hertta

FC Hertta started successfully into the new season 2016. After winning the regional futsal series last weekend, the team made it to the second round in the Respect Suomen Cup due to a late game goal (73.) by matchwinner Kia Voutilainen.

It was a rare view that the unbelievable 263 fans saw in Joensuu’s Areena: The scoreboard showed FC Hertta as the guest team. How come? Simple answer: Stps asked us if we could play indoors in Joensuu, because in Savonlinna, we would have had to play outside. And nobody was keen to do that. So all players, fans and officicals enjoyed the warmth and dryness of the Areena.

On Independence Day, we played a 55 minutes test match against Stps in Imatra. That game was very close and ended 0-0. A similar game was therefore to be expected and we knew that patience is a must.

Coach Ralf Wunderlich had to make some tough decisions before the game, because 23 players would have been ready to play, but only 18 could make it to the squad. And since this cup round already included Naisten Liiga teams, only 3 substitutions were allowed (in Kakkonen the amount is 7).

Referee Rautiainen started the game quite punctual and FC Hertta showed from the first moment that they intended to win this game. It took 5 minutes until the ball was in Hertta’s half of the field for the first time. A freekick was captured by goalkeeper Minja Pietarinen who immediately initiated a counter attack. Kiia Laine ran down the left wing, passed to Kia who put the ball in fronf of the goal to Sanni Pitkänen whose direct shot was saved by Savonlinna’s Johanna Karvinen. That was a very nice looking attempt.

After 8 minutes, another good attack was played from the left wing to the right, but the shot was blocked. The following corner led to another corner which led to a dangerous counter attack for Stps, but our youngest – and debuting – player Lotta Kepponen won the 1 vs. 1 as the last field player. Good job.

After 11 minutes, we went too much out of positions and therefore helped Stps getting better into the game. A double error in the defense (one player leaving the line, one player rushing) and Stps was able to deliver a good shot from the left wing towards the goal. Luckily, the ball went wide on the right side.

One minute later, a series of events started which could be titled ”FC Hertta vs. Johanna Karvinen”. First she intercepted a long ball to Kati Kauppinen who was running alone towards the goal (12). Then she saved the ball 25 meters in front of her goal from Kia’s foot (16.) and – all good things are 3, as a german saying goes – finally she caught Henni Rinkinen’s cross in the last second before Sanni was able to head it in (23.). Well played.

After these scenes, the game became a bit chaotic. Hertta had the upper hand and the players started to leave their formation in order to press high. That led to unwanted space behind the defense. Stps nearly took advantage of that (24.), but luckily their striker stood a toe-tip offside. The coach requested to move back into formation which led to a stillstand of the game for 7 minutes during which nothing noteworthy happened.

After half an hour, the game took on pace again. Another great attack on the left wing led to a series of goal opportunities, but no one wanted to take the shot. Eventually, another corner ball was achieved, but without impact (31.). One minute later, Stps received a free kick 25 meters in front of Hertta’s goal. It was a dangerous situation, but goalkeepers coach Cristian Pandelescu told Minja where the shot would come to, so she could save it easily.

In minute 34, Henni did a solo through the midfield line, but her distance shot missed the goal quite a bit. In minute 36 Lyydia Pennanen sent Kati down the right wing, but the goalkeeper once again intercepted the ball in perfect Libero-style.

Maybe the best attack of the whole game occured in minute 37. Lotta won another 1 vs. 1 and some kind of relay race followed with all offensive players involved, moving from the left to the right. Eventually, a through pass to Kati was played. On her way to the penalty area, a defender could only stop her with a foul – 12,5 cm in front of the penalty area. The following free kick by Kia was shot into the wall. The rest of the first half remained unspectacular.

With 0:0 at half-time everything was still possible for the second half. Savonlinna substituted once and strengthened their right defense, because Hertta had many breakthroughs on that side.

The second half started and the game changed. Some Hertta-players seemed out of power, while Savonlinna seemed like they ate a big portion of spinachi like Popeye in the locker room. Coach Ralf quickly reacted and asked Ella Vähäniitty and Mirja Holopainen to warm up. The tactical system relied too much on holding positions, so fresh players would have to step in.

In minute 49, Stps played a dangerous attack which ended in a cross ball towards the goal and a header, but luckily the defense could catch the ball. It was a one-sided game now with Hertta acting very passive. Luckily, the defense stood solid as a rock with all four players delivering a strong performance.

In minute 55, Ella came into the game for Sanni who wasn’t in full power yet after her ankle injury. Ella, with her strong physical play, was supposed to put pressure on Savonlinna’s defenders. But for now, the game belonged to the home team, so all we could do is hoping the best. Total chaos after a corner didn’t lead to an against-goal (56.), so chances were good that we would survive this pressure-phase unharmed.

In minute 61, Mirja was substituted for Kiia. Jenni Kuosmanen, our new member from Kuopio, received the captain’s armband. As the new captain, her first task was to pray to the flying spaghetti monster (or whatever she believes in) that our other new member Suvi Ylimäki from Helsinki would win the ball from her opponent who was about to run all alone towards Minja’s goal. But have no fear, the spaghetti monster will hear.

A quarter of an hour powerplay by Savonlinna was enough. Now it was time to get active again and play some proper football. Between minute 63 and 66, an incredible series of chances for Hertta occured, leaving the spectators crying in joy and agony at the same time. After a promising, but prevented attack, Lyydia delivered a corner ball from the left and Jenni put a perfect header to the goal, but two words: Johanna Karvinen. What an unbelievable reflex from her. Another corner followed, but was executed badly. Nonetheless, Lyydia won the ball back and was fouled 23 meters in front of the goal. She put the free kick to the long post, but Kia’s shot was blocked. Another corner. Keeper and defender missed the ball and Mirja had a good shooting position. Unfortunately, she didn’t hit the ball properly and finally, Savonlinna could kick the ball away. Huh huh.

Now the team and the spectators were awake and the momentum of the game had switched back to Hertta. The game was very exciting now and the fans were unusually loud, commenting and cheering up the players. After 70 minutes of dribbling attempts Kati did something unexpected: a direct pass. Her opponent was caught by surprise by this move. The ball went behind the defense line where Kia faced two defenders, but got the upper hand. Two quick steps away from her opponents and a dry shot from 18 meters to the right corner marked the 0-1 (71.). Oh, the wave of joy that went through the Areena at that moment…

In minute 74 the only yellow card of the game was shown to Viivi Wuorio after the third foul against Lyydia within a few minutes. One minute later, Stps substituted an offensive player in order to push for the equalizer. And they surely did push. Luckily, Hertta’s defense stood safe. Lotta played like a pro and won all her fights on the left side. Lyydia did a lot of runs forward which helped saving time and keeping the ball away. And our new central defense got better with every minute (after some early nervousness at the beginning of the game).

The last fifteen minutes became a true cup thriller to remember. Savonlinna substituted one last time (83.) and pushed heavily. Hertta played counter attacks. In minute 78, Henni sent Mirja down the left wing, but her attempt hit the outside of the goal’s net. Both teams went out of their formation, tactical restraints were no more. Henni ran everywhere, despite ankle pain, trying to capture the ball.

In minute 84, the Areena cheered after Kia scored the 0-2 after a breakthrough. However, it was offside. The linesman had (rightfully) raised his flag immediately, but the referee didn’t hear his shouting, because the crowd was too loud. After some explanation of the situation, she took the goal back and the score remained 0-1. The thriller continued.

In minute 89, Lotta had to risk everything in order to keep her wing of the field clean. In the 90th minute, Aksana Lehtonen was substituted for Kia in order to help securing the middle area for the remaining moments. She immediately won the ball and held it at the right corner as long as possible. Everything looked good, but then…

… the heartbeat of the spectators stopped for a few seconds in minute 45+1. Keeper Minja passed the ball straight to the foot of the striker in front of her. It seems that she wanted to show everyone one last second safe. Next time, please don’t do that. ;)

After 47:21 minutes, the referee blew her whistle for the last time and ended this game. Congratulations to the team for this victory. And thanks to Savonlinna for this exciting, fair and close match on an equal level. Good luck for the upcoming season!

The (today unrewarded) Women of the Match trophies herewith go virtually and unofficially to Johanna Karvinen (Stps) and Lotta Kepponen (FC Hertta). Grats!

 

Share Button