VIFK vs Edustus

10.5.2018 Edustus matkasi Helatorstaiseen tapaan pelirintamalle. Aurinkoinen Vaasa oli vastassa Itä-Suomalaisia eikä Elisa Stadionin pätsi ollut huhtikuista vierailua viileämpi, vaan päinvastoin. Lämpötila jo kertoi, että mikään Naisten Ykkösen nopeatempoisin koitos ottelusta ei ollut tulossa, ainakaan täyden 90 minuuttisen ajalle.

Ottelu käynnistyi poikkeuksellisesti kotiasuissaan vääntäneiden Herttalaisten lievällä pallonhallinnalla. Pallo liikkui mukavan oloisesti, mutta lähinnä omalla kenttäpuoliskolla sekä keskikentällä, ilman mitään sen vaarallisempia vastustajan hätyyttelyjä. Ensimmäisellä puolikkaalla molemmilla joukkueilla oli useita paikkoja napata johtoasema itselleen. Näistä paikoista omansa käytti nohevammin VIFK, joka tekikin kliseisen omaisen ”pukukoppimaalin”, kun pelikello näytti tasan 44 minuuttia. Hertan radikaalista puolustuspään syöttövirheestä kotijoukkue pelasi pallon taidokkaasti juuri pelinavaamista käynnistelleen Hertan puolustuslinjaan, jossa vapaasti, ilman estelyitä pääsikin hääräilemään Linnea Hjerpe, jolla oli maittava tontti sijoittaa pallo vasempaan alanurkkaan. Näin tauolle samaisissa 1-0 lukemissa.

Toinen puoliaika alkoi varsin mukavalla tavalla ja nimenomaan tällä kertaa viininpunaisten kannalta. Ajassa 48min Aino asteli pallon taakse ja lähetti matkaan vapaapotkun oikealta, 16-rajan ja sivurajan välimaastosta. Vihdoin ja viimein laadukkaasta pallosta kiitettiin, Ronjan dominoidessa ilmatilaa ja nostaen Hertan tasalukemiin, oikeaan yläkulmaan suuntautuneella puskullaan. Peli eteni suht tasaisissa merkeissä. Kotijoukkueen laittamat pitkät pallot viininpunaisten selustaan, olivat usein myrkkyä, joiden seurauksena omassa päädyssä vietettiin alvariinsa vähän turhankin jännittäviä hetkiä. Toki myös toisessa päädyssä tapahtui sen verran riittävästi, että noista olisi voinut palloa heittää reppuun, vähintään kahteen otteeseen. Ensin Kia vapautettiin läpiajoon, mutta mainion ottelun pelannut Karoliina Muurimäki nollasi tämänkin yrityksen. Myös Henni pääsi kokeilemaan onneaan tolppalaukauksen ja yläriman arvoisilla tavoilla, mutta tämän lähemmäksi maalintekoa joukkue ei päässyt. Lopulta VIFK sai uurastuksestaan palkinnon, kun Aksanan epäonnisen purkuyrityksen ja Tellun korkealle nostaman pallon jälkeen, epäonnen soturina hääräsi Tellu, ottaen tuomarin silmille riittävän suuren kontaktin boxin sisällä. Ehkä tilanteesta nimenomaan tuomarille riittävän teki se, että kontakti tapahtui selän puolelta, josta kontaktia ei saisi likimain tulla lainkaan. Tästä ei Pipsa Lahtinen erehtynyt, vaan naulasi taululle lukemat 2-1 vain 12 minuuttia ennen täyttä aikaa.

Varsinkin toisen puolikkaan viimeiset 20 minuuttia olivat selkeämmin kotijoukkueen, eikä Herttalaiset päässeet enää 78 minuutilla tulleen takaiskun jälkeen minkäänlaisiin virityksiin hyökkäyspäätyyn. Näin pisteet jätettiin Vaasaan lopputuloksella 2-1.

Kokoonpano: Minja Pietarinen(MV), Tellu Korhonen(83min. Kati Kauppinen), Mirja Holopainen, Aksana Lehtonen, Lyydia Pennanen(51min. Kiia Laine), Henni Rinkinen(C), Venla Penttilä, Roosa Puustinen, Aino Kaltiainen, Ronja Uimi, Kia Voutilainen.

Hertasta parhaana palkittiin ottelun kapteenina toiminut #7 Henni Rinkinen.

(Kuva: Jani Tykkyläinen https://www.instagram.com/jtykkylainen.photography/?hl=fi )

 

Joukkueen kokonaisilme on huomattavasti laadukkaampaa jo ihan tuloksiakin katsellessa kuin, mitä se oli kauden ensimmäisissä koitoksissa. Tästä joukkueen on hyvä paahtaa arkipäivät treenikentillä ja nauttia tulevasta viikonlopusta kotipyhätössä Mehtimäellä. Ja siitäpä päästäänkin itse asiaan, kun aletaan katsastelemaan, mitä tulevalla lauantailla on meille kaikille tarjota:

Lauantaina siis mennään ja mennäänkin usean tunnin ajan! Koko perheelle löytyy varmasti puuhaa kello 10-13 ajalta, jonka jälkeen myös ilmainen sisäänpääsy Fc Hertta-PK-35 otteluun, jonka on määrä alkaa kello 14.00. Lämpimästi tervetuloa viettämään päivää meidän Herttalaisten kanssa!

 

Share Button